Kinesioteippaus
KINESIOTEIPPAUS
Kinesioteippaus on sensorinen eli tuntoaistiin perustuva toiminnallinen hoitomuoto ja sitä käytetään hieronnan ja fysioterapian yhtenä hoitomuotona. Sen avulla pyritään vaikuttamaan tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan lievittämällä kipua, hoitamalla myofaskiaalisia häiriöitä, ohjaamalla liikkeitä, aktivoimalla heikosti toimivia lihaksia ja korjaamalla virheellisiä asentoja. Lisäksi sen avulla voidaan edistää lymfa-aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, jotka vähentävät esimerkiksi turvotusta.
Kinesioteippi on joustava, elastinen teippi, jonka materiaalina käytetään pääasiassa hengittävää puuvillaa ja liimapinnassa allergiatestattua akryylipohjaista liimaa. Tämä tekee teipistä mielyttävämmän tuntuisen iholla verrattuna urheiluteippiin. Kinesioteippien ominaisuuksissa on huomattavia eroja eri valmistajien välillä, jotka vaikuttavat niiden toimivuuteen ja kestävyyteen. Teippejä on saatavilla useissa eri väreissä ja kuoseissa, mutta niillä ei ole kuitenkaan vaikutusta teipin ominaisuuksiin.
Kinesioteippi levitetään asiakkaan iholle siten, että se vaikuttaa ihon tuntoreseptoreihin. Tällä tavalla vaikutetaan lihaskalvoihin ja lihaksiin. Oikein ja laadukkaasti tehty kinesioteippaus edesauttaa vammoista toipumista, antaa suojaa ja ennaltaehkäisee uusien vammojen syntymisen. Teippaus pysyy iholla kehonosasta ja rasituksesta riippuen 3-14 päivää.
Kinesioteippaus eroaa perinteisestä urheiluteippauksesta siten, että liikkeen rajoittamisen sijasta se ohjaa ja tukee niveliä, sekä lihaksia liikkeen aikana. Tämä tekee kinesioteippauksesta toiminnallisemman ja mahdollistaa kehon optimaalisen toiminnan. Kinesioteippauksella saadaan myös mobilisoitua faskiaalisia rakenteita, jolloin saadaan lisättyä rajoittuneen nivelen liikettä kivuttomasti.
Kinesioteippaus soveltuu kaikille pitkittyneistä lihasoireista kärsiville ja vamman jälkeisen kuntoutuksen tueksi. Paras hyöty kinesioteippauksesta saadaan hieronnan jälkeen, jolloin hieronnan avulla alueen verenkiertoa on tehostettu ja mahdollisia kipualueita hoidettu (katso myös “Urheiluhieronta” & “Klassinen hieronta”).